Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Universal studios Osaka, Cinnamonroll Cafe ja koulun alku

Kuva
Kalenteriin on taas mahtunut paljon kaikkea. Tärkeimpänä varmaankin koulun alku, joka onkin vienyt kaiken vapaa-aikani, niin kuin arvata saattoi. Kerronpakin siis ensin lyhyesti siitä, millaista koulu vaihtarille täällä on, mutta lukijan kannattaa ottaa huomioon, että alemmilla tasoilla olevilla oppilailla kuten minä, on myös kiireisempi aikataulu, koska enemmän kursseja. Koulupäivä alkaa siis yhdeksältä joka päivä. Pakollisia luentoja on kaksi peräkkäin, kumpikin puolitoista tuntia pituudeltaan. Sen jälkeen voi vielä olla general tai advanced kursseja, jotka voivat olla heti toistensa perään tai välissä voi olla hyppytunti. Lounasaika on aina 12.15-13-10, joten koko kampus on aivan tukossa kun kaikki oppilaat tunkee ruokalaan, kauppoihin ja lähialueen ruokapaikkoihin yhtä aikaa. Tänään ruokakaupassa jouduin odottamaan jonossa, että pääsin ruokahyllyille valitsemaan tuotteeni ja koko ajan ihmisiä kulki kaikkiin suuntiin ympärillä, harkitsen vakavasti omien eväiden tuomista kouluun.